Opettajan päiväkirja: Kirjastopäivät 2024

kirjoittaja

Aiheet ,

Jälleen on palattu takaisin arkeen Kirjastopäiviltä, jotka pidettiin tällä kertaa 4.-6.6. Kuopiossa. Kyseessä on kirjastoalan joka toinen vuosi järjestettävä isompi konferenssi, johon kuuluu ammattimessut näytteilleasettajineen ja erilaisia luentoja ja koulutuksia. Nämä olivatkin jo kolmannet Kirjastopäivät, joihin pääsin osallistumaan.

Tällä kertaa olin osallistujan lisäksi myös näytteilleasettajan roolissa, sillä Keudalla oli oma esittelypisteensä ammattimessuilla. Tapasimme uusia ja vanhoja tieto- ja kirjastopalveluiden ammattitutkinnon opiskelijoita ja kerroimme kiinnostuneille lisää tietoa koulutuksesta. Osaavan työvoiman pula on ainakin osassa maata kohtuullisen iso ongelma kirjastoille, ja alan koulutukselle on tarvetta.

Tavoitteena oli levittää tietoisuutta ammattitutkinnon opiskelun mahdollisuuksista työnantajille ja alasta kiinnostuneille opiskelijoille. Saimme messujen aikana paljon positiivista palautetta niin valmistuneilta opiskelijoilta, jotka tulivat tapaamaan pisteelle (ja kertomaan usein myös saamastaan työstä!) kuin kirjastoiltakin, jotka ovat olleet tyytyväisiä opiskelijoihin.

Koulutusta ja mielenkiintoisia keskusteluja

Kirjastopäivillä on paljon mielenkiintoista ohjelmaa ammattimessujen lisäksi: erilaisia luentoja ja työpajoja. Vaikka tänä vuonna isoin huomioni meni Keudan pisteellä pyörimiseen, ehdin myös osallistua muutamalle luennolle ja muuhun ohjelmanumeroon.

  • MixedFinnsin huippuhyvä Antirasistinen työote -koulutus pitäisi kuulua kaikkien meidän yleissivistykseen. Erittäin selkeä paketti siitä, mitä jokainen meistä voi tehdä työelämässä antirasismin edistämiseksi.
  • Kirjastoseuran koulutus- ja tutkimustyöryhmä järjesti jälleen Ammatillisen speed dating -ohjelmanumeron, joka jännittävästä nimestään huolimatta ei tähtää parinvalintaan vaan sisälsi kiinnostavia ammatillisia keskusteluja ajankohtaisista aiheista ja samalla lyhyttä tutustumista kollegoihin. Puhuttiin mm. siitä, viekö tekoäly kirjaston työntekijän työt (ja onko se hyvä juttu), siirtyykö asiakaspalvelutyö tiskien takaa pois ja tietävätkö päättäjät tarpeeksi kirjastoista (ja miten tilannetta voisi parantaa). Jälleen kerran ihan timanttinen ohjelma!

Kirjastoalan työntekijäselvityksen tulokset julkaistiin

Yksi ohjelmanumero oli Kirjastoalan työntekijäselvityksen tulosten julkaisu. Tätä olin odottanut kiinnostuneena, koska esimerkiksi työhyvinvointiin liittyvät asiat ovat kiinnostaneet viime vuosina itseäni kovasti ja olen myös tänä keväänä valmistuvaa työn muotoiluun keskittyvää graduani varten lukenut ahkerasti edellistä työntekijätutkimusta.

Muutamia nostoja, joihin kiinnitin huomiota ensi kuulemalta:

🏆 Kirjastolaiset tekevät työtä, jolla on merkitystä. Kirjastotyön arvopohja nähtiin myös tärkeänä asiana, kun kysyttiin, mikä on kirjastotyössä parasta.
🕙 16% ei saa tehtyä työtään liukumien rajoissa. Haasteena ovat mm. keskeytykset, priorisointi, työpäivien pirstaleisuus ja ajankäytön hallinta – ilmiöitä joita yritin ratkoa myös mun gradussa oman työn muotoilun työpajoilla.
⚒️ Kirjastotyö vaatii todella monipuolisia taitoja ja laajaa osaamista (mikä ei tietenkään alalla työskenteleviä yllätä, mutta tuntuu tulevan yllätyksenä lähes kaikille muille). Mediakasvatukseen liittyvät taidot olivat hyvin korkealla rankingissa taidoista joita kaikki vastanneet tarvitsevat säännöllisesti.
📖 Kirjastolaiset kehittävät osaamistaan aktiivisesti, MUTTA mahdollisuudet edetä uralla ovat harmittavan huonot. Tässä on riski osaajien karkaamiselle muille aloille.

Tästä tutkimuksesta heräsi paljonkin ajatuksia, ensinnäkin oli ilahduttavaa että se näin gradun valmistumisen jälkeen vahvisti ajatuksiani, että gradun aihe oli tärkeä. Toisekseen jäin miettimään, voisiko tuolle uralla etenemisen mahdollisuuksille tehdä jotakin, jotta osaava työvoima ei siirtyisi muihin töihin.

Yhteenhankauman taito eli convivencia – Tommi Laition esitys

Tommi Laition esitystä en itse asiassa ehtinyt katsomaan Kirjastopäivillä, sillä messupisteen vahtiminen vei huomion siinä kohtaa. Mutta onneksi puheenvuorosta oli tehty myös tallenneversio, joten pystyin katsomaan luennon heti Kirjastopäivien jälkeen.

Onneksi katsoin puheenvuoron, sillä se oli todella hyvä! Laitio puhui convivenciasta, eli yhteenhankauman taidosta, jolla voidaan kuvata yhteiseloa erilaisista mielipiteistä ja tilassa oleskelun motiiveista riippumatta. Tämä käsite sopii hyvin myös kirjastoihin – ovathan ne julkisia tiloja, joihin kaikki ovat tervetulleita. Mutta toteutuuko tämä periaate todella ja millaisia taitoja kirjastoissa tarvitaan, jotta yhteiselo toteutuisi?

Ajatuksissa yhdessä elämisestä ja yhdessä toimimisesta oli mielestäni paljon samaa kuin mitä liitän dialogisiin menetelmiin ja ajattelutapaan, joka on esimerkiksi Erätauko-menetelmän taustalla. Puheenvuoro oli myös tuore tuulahdus aihepiiristä, josta en ole vielä kovin paljon kuullut keskustelua tai nähnyt koulutusta kirjastokentällä. Tätä lisää!

Vinkki: Tommi Laitiolla on kiinnostava uutiskirje liittyen convivencian teemoihin, ja siellä kirjastoihin liittyviä kirjoituksia, suosittelen tutustumaan!

Kuopion tuliaiset – mitä jäi käteen

Olipa taas kivat päivät takana. Kollegoiden tapaaminen ympäri Suomen on jotenkin todella innostavaa. Kuopio oli sekin aivan mainion kesäinen, tunsin ajoittain olevani jossain kaupunkilomalla kesälomaa viettämässä, etenkin messupäivien jälkeen terassilla rentoutuessani. Varmaankin nähdään taas ensi kerralla, kiitos hienoista päivistä järjestäjille!


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *