Avainsana: Opettajan päiväkirja
-
Opettajan päiväkirja, osa 6: syyslukukaudella intoa ja haikeutta ilmassa
Loppukesä ja alkusyksy on mun lempiaikani vuodesta. 🌻 Se on ikään kuin uusi alku vuodelle, jopa tärkeämpi sellainen kuin uusi vuosi. Innostus erilaisiin projekteihin ja työjuttuihin on ylimmillään ja energiaa riittää. Treenit rullaavat ja ulkona on kiva liikkua, kun pahimmat helteet ja ötököiden invaasiot ovat ohitse. Opettajahommissa lomailin koko heinäkuun ja vähän kesäkuutakin, mikä tuntui…
-
Opettajan päiväkirja: Kirjastopäivät 2024
Jälleen on palattu takaisin arkeen Kirjastopäiviltä, jotka pidettiin tällä kertaa 4.-6.6. Kuopiossa. Kyseessä on kirjastoalan joka toinen vuosi järjestettävä isompi konferenssi, johon kuuluu ammattimessut näytteilleasettajineen ja erilaisia luentoja ja koulutuksia. Nämä olivatkin jo kolmannet Kirjastopäivät, joihin pääsin osallistumaan. Tällä kertaa olin osallistujan lisäksi myös näytteilleasettajan roolissa, sillä Keudalla oli oma esittelypisteensä ammattimessuilla. Tapasimme uusia ja…
-
Opettajan päiväkirja, osa 4: kevätkuulumisia Haapaveden reissulta
Viime kirjoituksestani on yhtäkkiä kulunut pari kuukautta ja opettajana työskentelyä on nyt takana puolisen vuotta. Kevään nopea eteneminen ”yllättää” joka kerta, ja niin tänäkin vuonna. Aika rientää ja kesä lähestyy uhkaavasti! Käydäänpä läpi viime kuukausien kuulumisia opettajan töistä. Kevät on kulunut nopeasti opettaessa, ja tässä vaiheessa vuotta on lukukauden opetukset kohdaltani opetettu. Tänä keväänä pääsin…
-
Opettajan päiväkirja, osa 3: koulutuksia ja verkostoitumista
Aika on taas kulkenut nopeasti, ja kohta opettajan pestistäni on kulunut ensimmäiset kolme kuukautta. Hieman ristiriitaisin tuntein seuraan tätä ajan kulumista, koska olen pitänyt opettamistyöstä valtavasti, ja samalla koko ajan mielessä raksuttaa kello, joka kertoo määräaikaisen virkasuhteen etenevän kohti määräpäiväänsä. Vaikka lokakuun loppuun on vielä aikaa, silti sitä jo ajattelee haikein mielin. Mediaohjauksen opetus loppui…
-
Opettajan päiväkirja, osa 2: uusi lukuvuosi alkaa
Työvuosi on aloitettu innostuneissa ja touhukkaissa merkeissä, jopa niinkin hyvällä draivilla, etten ole malttanut ottaa aikaa tämän blogin kirjoittamiseen. Nyt kuitenkin vihdoin muutamia päivityksiä kuulumisistani, ennen kuin unohdan tämän kirjoittamisen kokonaan. Heti toisella työviikolla pääsin aloittamaan opettamisen mediaohjauksen opintojaksolla. Ennen opintojakson alkua laitoin opiskelijaryhmälleni viestiä, jossa kerroin, että odotan tätä mediaohjauksen opetusta aivan erityisellä innolla.…