Jo kirjan nimi herättää epäilyksiä. Juha T. Hakalan Vähemmällä enemmän: miksi pienet askeleet ovat hyvästä ja liiallinen kunnianhimo pahasta? vaikuttaa olevan julistus kunnianhimoisia tavoitteita vastaan. Mutta eikö kunnianhimo edusta yhtä suurimmista hyveistä nykyajan yhteiskunnassa? Kaikkialla kehotetaan haaveilemaan isosti ja tavoittelemaan kuuta taivaalta. If your dreams don’t scare you they aren’t big enough.
Onko liiallinen kunnianhimo pahasta?
Pidän itsekin itseäni melko kunnianhimoisena tyyppinä, tottakai. Siksi kirjan otsikko herätti alkuun pienen vastareaktion. Olemme varttuneet ajattele isosti -ilmapiirissä, jossa korostetaan kunnianhimoisia tavoitteita yli kaiken. Jos ei uskalla unelmoida isosti, on vaarana jäädä keskinkertaiseksi ja jättää potentiaalinsa käyttämättä, mikä on suurin piirtein isoin synti mitä voi olla olemassa. (Näin ainakin, jos lukee liikaa jenkkiläistä self help -kirjallisuutta.)
Samaan aikaan millenniaalien sukupolveamme näyttäisi leimaavan uupuminen, ei vain työelämässä vaan koko elämässä. Kuten Eeva Kolu kirjoittaa kirjassaan Korkeintaan vähän väsynyt: ”Sukupolveni erityisominaisuus: palamme loppuun ja jatkamme silti.” Jotain tässä maailmanmenossa tuntuisi olevan pielessä, ja tätä taustaa vasten Hakalan näkökulma alkaa kuulostaa mielenkiintoiselta. Voiko olla, että vika on vain suhtautumisessamme, liiallisessa kunnianhimossa ja suorittavassa asenteessa?
Perfektionismi pilaa lopputuloksen
Juha T. Hakala kertoo kirjassaan kokemuksistaan gradua tekevien opiskelijoiden kanssa ja kovien tulostavoitteiden yliopistomaailmassa. Hakalalla on taustaa erityisesti ”graduongelmaisten” opiskelijoiden ohjaamisesta Jyväskylän yliopiston Maisterihautomossa, jossa pyrittiin auttamaan valmistumisessa sellaisia opiskelijoita, joilla graduntekoprosessi oli jumiutunut pahasti.
Vastoin ennakkoluuloja, opiskelijat joiden gradunteko oli pitkittynyt vuosiksi olivat usein velttoilijoiden sijaan erittäin tunnollisia, jopa perfektionisteja. Liiallinen perfektionismi johtaa siihen, että meneillään olevaa työtä hiotaan loputtomiin eikä se siksi valmistu koskaan. Toisinaan perfektionismi näkyy myös tehtävän aloittamisen välttelynä. Myös erittäin kunnianhimoinen graduohjaaja saattoi ajaa opiskelijan asettamaan riman gradulleen niin korkealle, että sen ylittäminen muuttui mahdottomalta tuntuvaksi.
Kunnianhimo saattaa vaikuttaa negatiivisesti koko työn lopputulokseen. Hakala viittaa professori Teresa Amabilen tutkimukseen, jossa ryhmälle taidekuraattoreita ja taiteilijoita annettiin tehtäväksi valita taideteosten joukosta mielestään parhaat teokset. Kuinka ollakaan, parhaiksi ja luovimmiksi arvioidut teokset oli tehty ilman tiukkaa toimeksiantoa tai tavoitetta. Voidaanko siis päätellä, että liian tiukat tavoitteet voivat jopa huonontaa lopputuloksia, kun leikki muuttuu työksi?
Yksilön kannalta kunnianhimon ja perfektionismin huonoja puolia ovat siis aloittamisen vaikeus tai jopa ylitsepääsemättömyys ja liiallinen ”mailan puristaminen” jolloin tulokset jäävät itse asiassa huonommiksi kuin rennommassa työskentelyssä. Yhteiskunnan kannalta taas ahneus ja tavoitteisiin runnominen keinolla millä hyvänsä (usein heikompien ja ympäristön kustannuksella).
Tulosten sijaan keskittymistä tekemiseen
Onko siis ratkaisu riman laskeminen ja kunnianhimoisista tavoitteista luopuminen? Ehkei niinkään.
Tutkimusten mukaan liian helposti saavutettavissa olevat tavoitteet eivät nekään ole tie onneen. Ihmisellä on taipumus tehdä vain sen verran, mitä on määrätty, eikä yhtään enempää. Tällöin liian helppo ja leppoisa tavoite saa löysäilemään ja laskemaan omia standardeja. Eli sekä liian korkea että liian matala tavoitetaso voivat aiheuttaa ongelmia.
Hakalan mukaan pitää kiinnittää huomiota tavoitteenasetteluun sekä tekemisen prosessiin. Esimerkiksi graduaan tekeviä opiskelijoita Hakala ohjasi arvosanatavoitteiden sijaan keskittymään siihen, että nämä saisivat kirjoitettua edes jotain, esimerkiksi viisi sivua luokattoman huonoa tekstiä.
Olisiko niin, että itse asiassa liiallinen kunnianhimo ei olekaan pahasta, vaan liian isojen palasten ja tavoitteiden haukkaaminen kerralla?
Valtavat tavoitteet eivät hyödytä ketään, jos ne nostavat aloittamisen kynnyksen ylivoimaisen korkeaksi eikä lopulta saada aikaiseksi mitään, kun heti pitäisi olla täydellistä. Pitäisi osata jakaa kunnianhimoiset visiot riittävän pieniksi konkreettisiksi askeleiksi ja osata nauttia myös matkasta maisemia katsellen.
On hyvä myös miettiä, tarvitseeko suorittamisen olla kaiken tekemisen ytimessä. Isoilla tavoitteilla on paikkansa, mutta lenkille voi lähteä myös ilman että treenaa ultrajuoksukisaan ja taiteilla voi huvikseenkin. Samalla saattaa syntyä vahingossa mestariteoksia. Tai vain muistoja eletystä elämästä.
Suosittelen lukemaan kirjan, jos olet kiinnostunut kohtuullisuudesta, paremmista tuloksista tai tavoitteiden asettamisesta.
Kansikuva on taiteilija Anne-Louis Girodet de Roussy-Triosonin maalauksesta Une Scène de Déluge (public domain).
Vastaa