Ammatilliset opettajaopintoni ovat nyt loppusuoralla ja on aika lopuksi arvioida omaa opintojen aikaista matkaa ja oppimisprosessiani. Tämäkin teksti on osa oppimispäiväkirjaani ammatillisiin opettajaopintoihin liittyen ja jäänee toistaiseksi viimeiseksi tekstiksi.
10 kuukautta kuulosti alkuun lyhyeltä pyrähdykseltä ja nopeasti se menikin. Yllättävän paljon uuden oppimista, tapahtumia ja käsiteltäviä aiheita kuitenkin tuohon aikaan mahtuu. Mahtavan paljon siinä ajassa myös ehtii tekemään, kun järjestelmällisesti ja jatkuvasti menee eteenpäin ja tekee asioita. Kirjoitin tässä ensimmäisessä opettajaksi opiskelua käsittelevässä tekstissäni elokuussa 2020 näin: ”Opintojen aloittamisessa eniten jännittääkin työmäärä, miten opiskelu onnistuu normaalin työssäkäynnin rinnalla?” ja ”Kiinnostavaa on myös nähdä, miten opiskelu toimii verkkomuotoisena.” Työtä on tosiaan riittänyt ja varsinkin opetusharjoittelussa meni paljon aikaa eri vaiheisiin aina suunnittelusta ja opetusmateriaalien valmistelusta opettamiseen ja arviointiin. Reflektoin opetusharjoitteluani palvelumuotoilun kurssin opettajana kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijoille AMK:ssa tarkemmin tässä kirjoituksessa.
Opettajaksi verkko-opiskellen
Etäopiskelusta on sanottava, että se on todellakin ollut mielenkiintoinen kokemus. Hakeuduin siis verkkomuotoiseen opettajaopintojen toteutukseen jo ennen kuin koronaviruksesta ja sen vaikutuksista oli tietoakaan, joten sinänsä verkko-opiskelu oli ihan suunniteltu juttu, toisin kuin heille jotka joutuivat tähän tilanteeseen yllättäen ja pyytämättä. Suhtauduin mielenkiinnolla siihen, miten verkko-opiskelu on opettajaopinnoissa toteutettu. Nyt jälkikäteen voin sanoa, että opettajaksi on mahdollista oppia verkossa opiskellen, ja on mahdollista jopa tehdä opetusharjoittelu kokonaan verkon välityksellä.
Opiskelu on ollut mielestäni aika tavallista. Digitaalisuuden roolia ei ole mitenkään nostettu erityiselle jalustalle tai pidetty ihmeellisenä asiana, sillä hyvin samanlaiset asiat pätevät verkko-opetuksenkin suunnitteluun kuin muutoinkin opetuksen suunnitteluun (kirjoitin oppejani verkko-opetuksen suunnittelusta täällä). Olemme opiskelleet paljolti ryhmässä, joka on pysynyt koko opettajaopiskeluiden ajan samana. Omasta pienryhmästä on tullut tärkeä tukipilari ja vertaisporukka, jonka kanssa olemme jo sopineet yhteisistä valmistujaiskilistelyistä, etänä tietenkin.
Käytännön tasolla verkko-opiskelu on ollut monipuolista ja joustavaa. Monet tehtävistä, joita olemme tässä tehneet ovat olleet keskusteluja ryhmämme kesken, jotka saimme järjestää meille sopivana ajankohtana ja lähettää nauhoitteen keskustelusta vastuuopettajalle kuultavaksi. Sitten saimme palautetta Moodlen kautta. Jonkin verran kirjoitustöitäkin on ollut, mutta ei mitenkään liikaa tai pitkiä tehtäviä. Ainoastaan TKI-projektin raportointi oli pidempi ja vaativampi kirjoitustyö. Ylipäätään kaikki on sujunut tosi mukavasti, etenkin koska ryhmämme tekeminen on mennyt niin hyvin.
Tavoitteeni ja opettajana kehittyminen
Itselleni asettamani kehittymistavoitteet tässä koulutuksessa olivat oppimistavoitteiden mukaisesti…
- Tavoitteena oppia enemmän opettajana toimimisen ammatillista puolta ja saada varmuutta omaan ammattitaitoon opettajana.
- Oppia lisää opetuksen pedagogisesta suunnittelusta ja opetuksen mukauttamisesta oppijoiden yksilöllisiin tarpeisiin.
- Kehittyä opettajaosaamisessa sille tasolle, että osaan opastaa muita opettajia ja opiskelijoita eri osaamisalueilla.
Olen saavuttanut tavoitteita ja enemmänkin. Kaikkein tärkein kokemus on ollut harjoittelu, koska siinä joutui ihan todellisen tilanteen eteen ja tekemään paljon asioita käytännössä. Kuten harjoittelusta jo aiemmin kirjoitinkin, siinä oppi monella tasolla uutta: paitsi opetettavasta asiasta (koska toisille opettaminenhan on opetusmenetelmistä tehokkaimpia), myös tietenkin itse opettamisesta ja opettajan roolista.
Olen myös saanut ihanaa ja rohkaisevaa palautetta niin monesta eri lähteestä, että harvoin yhtään missään opiskeluissani olen saanut vastaavaa kokea. Palautetta olen saanut niin HAMK:n vastuuopettajalta, harjoittelun vastuuopettajalta SeAMK:sta, opiskelijoilta opetusharjoittelusta sekä muilta opettajaopiskelutovereilta, erityisesti omalta Reippaat koululaiset -pienryhmältä. Siitä olen erityisen kiitollinen.
Samalla on todettava, että tästä oppiminen vasta alkaa. Monipuoliset eväät on saatu ja toivottavasti opettajan oppeja pääsee hyödyntämään jatkossa luovillakin tavoilla. Evääksi polulle sopii yksi opiskelijapalaute, jonka nostin otsikkoonkin: ”Olet oikealla tiellä.”
Kansikuvan lähde Matt Howard on Unsplash