Osana pedagogisen asiantuntijuuden kehittämisen moduulia ammatillisissa opettajaopinnoissa tutustuimme TKI-toimintaan, eli tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan. Tämä on reflektointini TKI-teemasta ja se kuuluu opettajaopintojeni oppimispäiväkirjaan, jota olen koonnut koko opintojeni eri vaiheissa.
TKI-osaaminen eli tutkimukseen ja kehittämiseen liittyvä osaaminen on osa ammatillisen opettajan asiantuntijuutta. Tähän alueeseen tutustuminen toi minulle paljon uusia oivalluksia, sillä terminä TKI oli aika vieras ennen näitä opintojani. Kyse on esimerkiksi ammattikorkeakouluissa tehtävästä tutkimuksesta ja työelämän palvelutehtävästä, eli lakiin kirjatusta koulutuksen tehtävästä. Monet oppilaitokset myös korostavat rooliaan työelämän kehittäjinä.
Oma TKI-projekti koulutuksen työelämäyhteistyöstä
Tähän TKI-teemaan kuului oman TKI-projektin tekeminen, eli suunnitelma, toteutus ja raportointi. Koska kaikki TKI-toimintaan liittyvä oli uuden oppimista minulle, päätin lähteä tekemään omaa pientä tutkimusprojektiani työelämäyhteistyöhön liittyen, erityisesti kirjastojen näkökulmasta. Samalla sain itsekin uutta tietoa ja opin paljon työelämäyhteistyön muodoista.
Lähtökohtana omalle tutkimukselleni oli siis työelämän ja oppilaitosten välisen yhteistyön kehittäminen. Oma tuntumani oli, ettei kaikkia yhteistyön mahdollisuuksia edes kirjastoissa tunneta, sillä enhän itsekään ollut niistä täysin tietoinen. Ja mikäli tietoa ei ole, ei myöskään yhteistyömahdollisuuksia tule niin paljoa hyödynnettyä. Lisäksi erityisesti kirjastoalan koulutuksen näkökulmasta jonkinlainen haaste yhteistyölle on oppilaitosten sijainti. Luontevinta yhteistyö on etämahdollisuuksista huolimatta varmastikin lähellä sijaitsevien oppilaitosten ja kirjastojen välillä.
Tein aiheesta kyselyn Lahden kaupunginkirjaston alueellisen kehittämistehtävän alueen kirjastoille. Tästä kyselystä tuli varsin pienimuotoinen, mutta vähäiset vastaajat toivat sitäkin arvokkaampaa tietoa. Lisäksi pidin työpajan, jossa ideoitiin mahdollisia yhteistyön muotoja.
Mitä sain selville kirjastojen ja oppilaitosten yhteistyöstä
- Erilaisia mahdollisuuksia yhteistyöhön ei hyödynnetä mielestäni tarpeeksi.
- Lahden alueellisen kehittämistehtävän alueen eli Etelä-Karjalan, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen yleiset kirjastot tekevät jonkin verran yhteistyötä ammatillisten oppilaitosten kanssa, mutta ne painottuvat lähellä sijaitseviin oppilaitoksiin, joissa ei kirjastoalaa voi opiskella.
- Kirjastojen henkilökunnan tietämys kirjastoalan oppilaitosten toiminnasta perustuu pitkälti omiin kokemuksiin opiskelusta, ja lisäksi harjoittelijoilta saadaan tietoa aiheesta. Riskinä siis on, etteivät tiedot ole ajan tasalla.
- Halua yhteistyöhön oli ja yhteistyötä pidettiin tärkeänä vastaajien mukaan.
- Vastaajilla oli paljon toiveita yhteistyölle. Useita kertoja mainittiin toiveena yhteiset projektit, joiden ei aina tarvitse olla suuria hankkeita, vaan enemmän voisi olla eri kursseihin liittyviä pienempiä tehtäviä, joista kummatkin osapuolet hyötyisivät. Myös harjoittelijoita voisi olla enemmän.
- Viestintää kaivattaisiin sekä foorumeita, joiden kautta oppilaitosten ja kirjastojen väki voisivat keskustella alan tulevaisuuden tarpeista. Kenties koulutuksen osalta alueellisella kehittämistehtävällä voisi olla paikka tehdä enemmän yhteistyötä.
- Yhdessä vastauksessa toivottiin kansallisia linjauksia oppilaitosyhteistyölle, ja taustakirjallisuudessa taas esitettiin oppilaitosten palveluiden tuotteistaminen yhdeksi mahdollisuudeksi kehittää yhteistyötä. Ehkä jonkinlainen selkeyttäminen ja kiteyttäminen siis olisi paikallaan.
Ylipäätään tämän projektin tekeminen oli opettavaista, ja melko vaativaa itselleni. Lopulta projektista ei tullut niin laaja kuin olisin olettanut, vaikka raportti venyikin melko pitkäksi. Oikeassa opettajan työssä tekisin varmasti toisella tavalla asioita. Tutkiminen on kuitenkin aina kiinnostavaa ja tässäkin kävi niin että innostuin aiheesta tehdessä vielä enemmän.
Kansikuvan lähde: National Cancer Institute on Unsplash